PARATIISIN PUUT TAIVAAN VALOSSA

Intensiivikurssi Kolilla 30.3 - 2.4.2023

 

Yhteistyössä

Kurssi toteutetaan yhteistyössä Helena Prepulan kanssa ja hän ohjaa kurssin aikana osallistujille kehotietoisuutta vahvistavaa ohjelmaa.

 

 Lisätietoja Helenan palveluista: https://www.hoivakoira.fi/kolin-silta/


Anna valosi loistaa! Hermeettinen astrologia tien näyttäjänä

 

Hermeettinen astrologia piirtää astrologiset karttasi huomioiden eläinradan konstellaatiot, tähtimerkit. Länsimaisen trooppisen astrologian ”horoskooppimerkit” eivät ole samoissa sijainneissa kuin nämä tähtikuviot, joilla on kuitenkin samat nimet. Myöskään niiden merkitykset eivät ole samat. 

Kurssilla opit miten kosmos ja tähdet loistavat taivaan valoina omalla kehitystielläsi. Ja miten vahvistat omaa sisäistä huonettasi ja sen hiljaisuutta, jotta kosmos ja tähdet yhä enemmän voivat puhua meissä ja meidän mikrokosmoksemme vastaavasti voi kuunneltuaan puhua takaisin, kertoa omaa tarinaansa maailman salatussa henkisessä historiassa.

 

Kurssilla pyritään löytämään konstellaatioiden laadut syvemmin ja laajemmin, kuin astrologisten kliseiden kautta. Tutustumme kahteen karttaan: maakeskeiseen ”Sielun kartaan” ja tykoniseen ”Hengen karttaan”. Sielun kartta on syntymäkartta, joka on oman inkarnoituvan yksilöllisyytemme ”perimä”. Tykoninen kartta on ”suojelusenkelin” tai Korkeamman Minuutemme näkökulma elämäämme. Karttaan liittyy aurinkovoimaisia tekijöitä, jotka ovat ratkaisujen vihjeitä sille, miten pääsemme etenemään syntymäkarttojemme haasteiden ja mahdollisuuksien kanssa. Tykoninen kartta on todella arvokas ratkaisukeskeinen astrologinen työkalu! Tykoninen kartta on siis ”tulevaisuutemme kartta”. 

 

Tarot kasvun työkaluna

 

Otamme kurssilla Astrologisen lähestymisen rinnalle 1600-luvulla syntyneen läntinen meditaatiomuodon Tarotin tai Taron, joka on elämänpuuhun pohjautuva työkalu elämänhallintaan, kasvuun, syvyyteen ja ymmärrykseen. Taro on tietoisuuden kartta, joka piirtää aina vain uusia kaleidoskoopin kaltaisia heijastuksia, elämämme muuten hahmottomasta kokonaisuudesta. Taro on muuntumisen entsyymi, arkkityyppien viestikenttä, jossa ihmiskunnan tarina ja maailman ihmeet herättävät meidät jokaisen yksilöllisesti eloon ja kasvuun.

 

Taro perustuu Elämänpuun vertauskuvaan: samalla tavalla kuin puu tarvitsee kasvuunsa Taivaan Valon ja Maan Ravinnon, Isän ja Äidin, tarvitsemme mekin. Mutta meidän on itse asetuttava tietoisesti valoon, meditaation kautta. Taro on jokaisen oma, henkilökohtainen kappeli, jossa olet Sinä Luojassa, Luoja Sinussa.

 

Tällä kurssilla opimme Tarotkorttien ”kielen” ja opimme ymmärtämään miten  kortit kuvaavat ihmiselämässä tapahtuvia erilaisia ilmiöitä ja miten ne ilmentyvät elämänpuussa. Opimme myös käyttämään Taroa meditaation ohjaajana. Elämänpuu on meidän kaikkien yhteinen ja jokaisen yksilöllinen kasvun periaate. Kaikki Tarotin salaisuudet kertovat jostakin kasvusi vaiheesta, tarpeesta, kerroksesta, kaikki asettuu paikalleen. Jokainen syventyminen näihin ”avoimiin salaisuuksiin” vie Sinut lähemmäksi itseäsi, omaa voimaasi. Jokainen meditaatio rakentaa yhteyttä Korkeampaan Minuuteesi ja koko elämäsi kokonaisuuteen.

 

Taro ja hermeettinen astrologia ovat hermeettisen filosofina rungosta kasvavia oksia, samaa juurta. Taivaan tähtikuviot loistavat myös Elämänpuun valoina ja planeettojen voimat muodostavat Tiedon Puun seitsemän chakran henkisen perimämme, ikuisen yksilöllisyytemme ainutkertaisin, tämän elämän persoonallisuuden. Astrologia ja Taro ovat yhtä.

KURSSIN HINTA JA VARAUSTIEDOT

Kurssin hinta on 482 euroa (sis. alv)

Hinta koostuu kurssimaksusta 350 € sekä majoitus- ja ruokailumaksusta 132 € 

 

Ilmoittaudu kurssille lähettämällä s-postia osoitteeseen: astrohermetica@gmail.com

  • Kerro ilmoittautumisesi yhteydessä syntymäpäivä, syntymäkellonaika ja paikkakunta. Tiedot tarvitaan astrologisten karttojen tekemistä varten. 
  • Kerro myös mahdolliset  lisätarpeesi majoitusta ja ruokailua ajatellen (näistä lisätietoa alla)

Kurssi alkaa torstaina 30.3. kello 14.00 ja päättyy sunnuntaina 2.4.2023 kello 15

Majoitukseen ja ruokailuun liittyen

Majoitus ja ruokailupaketti torstaista sunnuntaihin maksaa vain 132 euroa/henkilö sisältäen majoituksen 3 vrk omilla liinavaatteilla ryhmämajoitustiloissa, aamupalat, lounaat ja illalliset sekä mahdollisuuden saunaan iltaisin.

 

Lisämaksusta yhden hengen huone (120 € / 3 vrk/hlö) ja kahden hengen huone (90 € / 3 vrk / hlö).

 

Ruuat valmistetaan kurssipaikan omassa keittiössä lähiseudun raaka-aineista. 

Mikäli sinulla on tarve erikoisruokavalioon, ilmoita sitä majoitus tai ruokavarausta tehdessä. Erikoisruokavalion lisämaksu 3 € / ruokailu. Kasviruokavalio ilman lisämaksua, mutta kerro siitäkin varausta tehdessäsi.

 

Liinavaatteet (sisältää pyyheliinan) 15 € / setti

 

KURSSIPAIKKA

Kurssi pidetään  kodikkaassa ja luonnonläheisessa Koli Freetime lomakeskuksessa aivan Kolin kainalossa, Ahmovaaran kylässä Juuassa.

 

 

Koli Freetime Oy

Kopravaarantie 27

83950 AHMOVAARA 

https://kolifreetime.fi/