Kotka vai Skorpioni? Pluto laskusolmulla...

Tämä on jo äärimäisen harvinaista, koska ajattelen oikeastaan hyvin vahvasti niin, että astrologiset symbolit ja arkkikuvat saavat opiskelussa ja hahmottamisessa toimia mahdollisimman positiivisina voimina, tavoiteltavina ideaaleina, paljon enemmän kuin karkeina stereotyyppeinä ja karrikatyyreina. Me emme saa siis käyttää astrologiaa itseään toteuttavan ennusteena tai tekosyynä omalle haluttomuudelle kehittyä, päinvastoin: tähdet eivät määrää, taivaan valoina ne vihjaavat,kertovat meistä meille itsellemme, jotta voimme loistaa takaisin oman vapautemme valoa, maan valoina. 

Kurssimme kartalla huomio kiinnittyy väkisinkin horisonttiin, jonka yli kuu on kiipeämässä katsomaan karmatyön kumppaniaan Saturnusta kasvoista kasvoihin hetken, ennen kuin Saturnus taas painuu deskentin taa. Mutta ne ehtivät juuri sytyttää sosiaalisen ja persoonallisen välisen yhteyden, alitajuinen Kuu ja ylitajuinen Saturnus, Juuri ja Kruunu yhdistyvät hetkeksi. Se taisi tehdä meistä kokonaisia, ehjiä, rehellisiä, hetkeksi.

Horisontti yhtyy Kuunsolmuakseliin, joka yhä vahvemmin ainakin tälle astrologille puhuu karman kanavoitumisesta ja muistamisen mahdolisuuksista kasvulle. Kaikkein pelottavinta oli sosiaalisessa horisontissa, laskusolmulle majoittunut Pluto.

Kun aiemmin tutkin satavuotiaan kotimaamme vaiheita ja karttoja, ei voinut välttää siltä ehdottomalta vaikutelmalta, että Pluto liittyy kohtalokkaisiin vaiheisiin, elämän ja kuoleman suuriin teemoihin. Näin, että kurssillamme voi olla hyvin vahvasti laatu, jossa plutoniset haavat alkavat kirkua sosiaalisen kurssisuolan levityksessä. Turhaan kuitenkin pelkäsin. Elämä ja kuolema, rakkaus, valta ja vapaus olivat kaikki läsnä, niin moninaisilla tavoilla, niin monissa hiljaisissa ja voimakkaissa sankaritarinoissa.

En voi, enkä halua kertoa kaikkea siitä henkilökohtaisesta kasvusta ja voimasta, jota tällainen asetelma voi kurssille antaa. Voin kertoa kuitenkin siitä, miten pieneksi ja kitolliseksi astrologi voi tuntea itsensä. Ja samalla voi yrittää sanoittaa sitä, mitä on pelkojen voittaminen. Tämä oma pelkoni kurssin laadun suhteen oli siis ihan turha. Meillä ei todellakaan ollut sitä kirkuvaa tuskaa, vaan meillä oli joukko ihmisiä, joilla plutoteemat, enemmän tai vähemmän näkyivät jalostuneena henkisyytenä ja voimana, luottamuksena, rehellisyytenä, avoimuutena, pelottomuutena, huomaavaisuutena, niin, rakkaudellisuutena.

Jim Morrisonia mukaillen: "Kun olet kohdannut pahimman pelkosi ja katsonut sitä silmiin, olet vapaa."

Tämä on Pluton opetus, tämä on se, minkä itsekin opin nyt viimein ymmärtämään, en päällä ja abstraktisti, vaan kokemuksena, sydämen ympärille solmittuna seppeleenä. Pluto kulkee meissä ihmisissä ja yhteisöissämme vaativana ja valehtelevana, se uskottelee meille kaikenlaista vallasta ja voimasta. Se ajaa meitä kuin lampaita, sutena. Mutta sillä on toisetkin kasvot: se opettaa meidät sanomaan ei. Se opettaa meille, että rajojen asettaminen, kieltäytyminen, irrottaminen voivat olla rakkauden tekoja. Se opettaa meille sen, että välttääksemme täydellisen kyynisyyden ja välinpitämättömyyden, kääntymisen vallankäyttöön ja häikäilemättömyyteen, välttääksemme tulemasta Plutoksi itse, meidän on noustava siivillemme. Me koemme syvästi itsessämme, että pienet kuolemat ja irti päästäminen synnyttävät vapauden tuulen jossa totuus, kauneus ja hyvyys kantavat meitä. 

Hitaasti omassa majesteettisuudessaan vaeltava Pluto saapuu laskusolmulle tarkasti 3.4.2019. Koko tämä aika on moraalisille, vapaille ja rakkaudellisille ihmisille ollut todella koettelevaa. Koko se valheellisuus, jolla meitä ympäröivä pelottelu, painostus ja pakottaminen meitä irrottaa itsestämme, kiihtyy kiihtymistään. Suomalainen nöyrä ihminen ja se meihin liittyvä vähään tyytyminen, estää meitä näkemästä sitä plutonista taivaanrannan kokoista hirviötä, joka meille valehtelee kaikesta.

Kuun laskusolmulla Pluto nostaa väistämättä esiin tämän valheellisuuden. Se nostaa esiin kärsityt vääryydet, hyväksikäytöt ja painostuksen. Samalla nousee ihmisen ja ihmisten sosiaalinen reaktio. Onko aika kuitenkin muuttanut meitä, vai me aikaa? Onko se vallankumous tänään sittenkin se sisäinen, jossa me nousemme itse kuin siivillemme ja annamme rakkautemme omasta vapaudestamme myös yhteiskunnassa vain niille, jotka sen todella ansaitsevat. Asetammeko Minämme loukkaamiselle vihdoin rajan, jätämme narsistisen kulttuurin ja etsimme ne muutkin erakot, jotka oman valonsa kanssa kulkevat? Olemmeko me nyt oppineet, että ulkoiset vallankumoukset ovat aina valtikan siiirtelyä kourasta toisen kouraan, jossa Pluton lakeija vain vaihtuu. Olemme nähneet kuinka valta turmelee, lähes kaikki siitä osalliset. Pluto siis tekee kaikista huijaamistaan lakeijoita. Ja kaikki ne, jotka sanovat hänelle vastaan ja löytävät siipensä, ovat sen ystäviä.

Pluto on mysteeri. Se vihkii meidät vapauteen ja antaa meille vapautemme ja sydämemme takaisin. Tuon pikkuruisen planetoidin, jolla on toki suuri astrologinen valta, kyljessä on mystinen sydänkuvio. Minulta loppuvat sanat. Yöllä ymmärsin, että tämä blogi pitää kirjoittaa, tänä aamuna törmäsin kahteen taiteelliseen kuvaan tästä aiheesta. Toinen on puolisoni Sarin kauan sitten maalaama kuva, joka jatkaa loppuneita sanoja, sinne missä taide jäljittelee jumalaista... Ja kauniit loppusanat tähän lausuu ystäväni Tarina...

Onneksi on ystäviä.

Sydämen tahtiin,

Timo