"Älä valita, ala valita.", sanoi jonkun äiti...

Tämän kirjoituksen aihe tuli Sarilta: miksi blogia kirjoitetaan, onko se jotakin, jolla tarkastellaan omaa elämää?

Olen kuullut, ja tiedän, että blogeja jotkut kirjoittavat ihan elinkeinonakin, mutta tässä vaiheessa yksi iso syy on: itsearviointi, meditaatio, kiitollisuus.

 

Syksystä siirrytään talveen, vedenpinnat jäätyvät, ne ovat kuin suuri maailmanpeili, josta kokemuksemme ja elämämme heijastuu koko henkiseen maailmaan. Meille pienille ihmisille tällainen peili voi olla tällainen blogi. Uskon, että melkein mikä tahansa elämässä voi olla meditaatiota tai rukousta. Tärkeää ei ole, mitä teet, vaan miten sen teet. Perinteisessä, jo Buddhan muotoilemassa kahdeksanportaisessa meditaatiossa, on yksi kokoava, jatkuvasti harjoitettava meditaatio, joka kehottaa katsomaan päivittäin omaa elämää. Kun irrottaudumme arjestamme ja katselemme sitä itsemme ulkopuolelta, käsityksemme itsestämme ja elämästämme vähitellen muuttuu.

Kun katson tähän blogin peiliin, en voi olla kuin kiitollinen. Tunnen lähes tulisesti sen kaiken hyvän, joka elämässäni on, joka päivä. Ja samalla kun katson sitä hyvää, joka näihin kuviin piirtyy, tiedän, että toinen puoli todellisuudesta ei ole näissä kuvissa. Ei ole kuvia ahdistuksesta, sairaudesta, kamppailusta, pankkitilin saldoista, pettymyksistä tai eroista.

 


Ymmärrän yhä kirkkaammin, että haluan kuvattavaa, tahdon elämästäni yhä enemmän kiitollisuuden kuvia, onnellisten hetkien virtaa. Voin täysin rehellisesti sanoa kantaneeni aika kohtuuttomiakin taakkoja. Ja yhtä rehellisesti voin sanoa ne kivet itse reppuuni pakanneeni, joko tässä elämässä tai jo edellisessä. Ja yhä kirkkaammin näen, kuinka sitoutuminen luottamukseen, rakkauteen ja työn iloon muokkaa elämää kauniimmaksi, paremmaksi ja todemmaksi.

 

En usko jakavani elämääni näissä kirjaimissa ja kuvissa todistaakseni teille jotakin, pyytääkseni teiltä huomiota tai kiinnostusta. Haluan muistuttaa itseäni siitä, mikä on minulle tärkeätä, etten enää huku elämään, pakkoon, velvollisuuteen ja syyllisyyteen. Uskon, että meillä kaikilla on oma paikkamme ja samoin uskon, että meidän hyväksikäyttömme perustuu siihen, että meiltä yritetään pelkoa levittämällä kieltää oma paikkamme, oma laatumme.

 

Tie viisauteen ja ymmärrykseen, kulkee tarttumisen ja luopumisen polkua. Me voimme helpostikin rakentaa elämästämme Baabelin tornin, joka on korkea ja komea, mutta lentohiekalle rakennettu. Meillä on aina vapaus unohtaa oleellinen, vääntää väkisin, tarttua ja kiinnittyä. Kun maasta kasvava tornimme ennemmin tai myöhemmin kohtaa kohtalomme, syvimmät tarpeemme, oman olemuksemme, se sortuu. Vähitellen ehkä opimme tarttumaan, kun on tartuttava, luopumaan, kun on luovuttava. Ehkä opimme ottamaan kiinni, joskus ihan vain tyhjänkin tilan, riskin ja mahdollisuuden. Ehkä opimme jättämään turvallisenkin, jos se painaa liikaa hartioitamme, kumarruttaa.

 

Kukaan muu ei voi tietää, mitä meidän elämäämme kuuluu. Meidän oma tehtävämme elämässä on selvittää nimenomaan kai juuri se: "Tunne itsesi." Miten ulkoinen elämämme vastaa sisäistämme, miten voimme ilmentää omaa olemustamme, olla osa kosmista työnjakoa. Pakottomasti, vapaasti eläen.

 

En enää usko, että sen voi tehdä jotenkin erillisenä, saarena. Me löydämme itsemme vasta ollessamme osa muiden ihmisten elämää ja ottaessamme heidän elämänsä omaamme. Ilman tällaista avoimuutta, kiinnostusta, rakkautta maailma hajoaa atomeiksi ja pölyksi. Kun alamme valita, emme valita. Kun emme valita, alamme valita. Voimme aina valita kasvun polun, vaikka tapahtuisi mitä. Voimme aina valita luottamuksen. Ja aina voimme valita katkeruuden, pelon ja pettymyksen. Voimme valita, aina, kuolinvuoteellakin voimme valita.

Samalla tavalla kuin käsitys omasta terveydentilasta todellakin määrittää sitä, käsityksemme ja odotuksemme omasta todellisuudestamme ja elämästämme muokkaa ja määrittää niitä.

 

Määrätietoinen ihminen voi tehdä ihmeitä suunnittelemalla aikataulun unelmiensa toteutumiselle. Itse olen näin vanhemmiten ehkä kuuntelevampi oman elämäni suhteen, koska olen huomannut, että omalla voimalla voi hyvinkin eksyä.

 

Alkaa kysyä syitä: miksi minä teen jotakin, mitä teen? Mitä se palvelee? Palveleeko se jotakin hyväksymisen tarvetta, kunnianhimoa, itsekkyyttä? Vai palvelenko tällä toiminnallani, näillä ajatuksillani hyvää, totta ja kaunista? Sen täytyy olla sitä minulle, mutta sen täytyy olla sitä myös muille. Miten voin pyrkiä siihen, että oma hyvinvointini on myös muiden hyvinvointia? Onko se edes mahdollista?

 

Uskon, että se on mahdollista. Uskon, että taloudellinen hyvä voidaan käsittää syntyväksi enemmän yhteistyöstä ja resurssien jakamisesta kuin loputtomasta kilpailusta, itsekkyydestä ja "luovasta tuhosta". Meitä väijyy taloudellisen selviämisen pelko. Ja kun meille on aina opetettu, että meidän täytyy siinä kilpailla ja kampittaa, meistä tulee antisosiaalisia surullisia olentoja. Ja koska koko julkinen informaatiovirta huutaa ihmisen arvon olevan rahassa mitattava, emme uskalla olla ihmisiä toisillemme, saman arvoisia, erilaisia, toisiamme täydentäviä.

 

Kaiken kaikkiaan meidän on löydettävä toisemme ja taas kerran valittava: valittava vertailemattomuus, iloittava toistemme täydentävistä erilaisuuksista, toimittava yhdessä elämän kunniaksi. Valittava, että elämämme on juhla.

 


Silloin kun kaikki on huonosti, mikään ei auta. Ei voi valita, että elämä on juhla. Mutta edelleen voi valita. Voi uskoa, että jossakin on juhla, johon minutkin on kutsuttu. Se ei ole tässä tänään, kun Baabelin tornini kaatui omassa mahdottomuudessaan. Mutta se on jossakin, joskus. Ja jonakin päivänä; et osaa enää olla hymyilemättä. Valitset anteeksiannon hyväksymisen, muutoksen, armon.

 

Ja löydät toisen hymyn... Tervetuloa!

Timo

 

Write a comment

Comments: 2
  • #1

    Seppo Tanhua (Friday, 11 November 2016 02:57)

    Olen saanut kuunnella ja lukea ärsyyntyneitä, vihaisia, pelokkaita ja vihaisia kommentteja siitä, että edes mainitsin USA:n uuden presidentin nimen omassa julkaisussani. Tämä kirjoitus on loistava osoitus kunnioituksesta koko muuta maailmaa ja kosmoksen suurta viisautta kohtaan niin politiikassa kuin omassa elämässä. Hengen nainen tai mies ei koskaan tuomitse tapahtunutta, vaan opettelee elämään sen kanssa kiitollisuutta tuntien. Kiitos Timo

  • #2

    Sanna (Monday, 14 November 2016 09:48)

    <3

Tarinoita elämästä


Jaa tämä sivusto:

Seuraa Facebookissa