Liikettä ja Toimintaa!

Yrittäminen on tosi ankea sana. Alapa nyt sitten yrittäjäksi.  Yrität ja yrität: mikään ei vain onnistu. Itse asiassa tuo on kovin tuttua. Tunnen aika paljonkin sekä nykyisiä että entisiä yrittäjiä. Monet ovat aika väsyneitä siihen yrittämiseen, vaikka olisikin vapaus tehdä töitä vaikka kellon ympäri. Liiketoiminta kuulostaa aika paljon paremmalta: liikettä ja toimintaa! Asiaa.

Nyt tuntuu aika hyvältä harjoittaa liikettä ja toimintaa suuren yrityksen sateenvarjon alla. Kaikki liike ja toiminta on ihan itsestä kiinni, mutta pakottavaa painetta ei ole. Ei ole suurta varastoa, ei ole liiketilaa murheineen, kuluineen ja remonttivaiheen lainankuoletuksineen, ei sityä hillitöntä työn ja henkilöstöhallinnon kuormaa, joka tappaa liiketoiminnasta ilon ja tekee siitä yrittämistä, sellaisen taakan raahaamista, jota ennemmin tai myöhemmin ei jaksa.

 

Toki tämä vapaus ja riskittömyys, jossa saa ihan vapaasti itse itseään komentaen edetä, on kaksiteräinen miekka. Liike ja toiminta vaatii aina rohkeutta. Täytyy lähteä, tulla kuoresta, kohdata ihmisiä, puhua ja kuunnella, olla sosiaalinen.

 

Kaikkea tätä voi tehdä osittain näin virtuaalisesti, mutta pienetkin unelmat jäävät unelmiksi ellei todellisuutesi, oma tämän hetken ikuisuutesi muutu koko ajan myös aidoksi kohtaamiseksi ja avoimeksi asenteeksi.

 


Ehkä tämäkin kirjoitus on vielä enemmän unelman vahvistamista, motiivin hakemista, kyselyä itseltä ja toisilta. Onko minusta liikkeeseen, olenko toiminnan ihminen? Jäänkö tähän mukavaan kirjoitteluun vai uskallanko todella avata itseni asosiaalisuudesta, siitä helppoudesta, jossa voin kuvitella itselleni paremman elämän, mutta en ole valmis kohtaamaan muita?

 

Työ on ilo. Joka päivä joku maamme kelvottomista johtajista väittää ihan muuta, mutta meidän on tässä maailmanajassa pakko ymmärtää, että voimme saada aikaan muutoksia ja unelman oraita vain yhdessä, liikkuen ja toimien, työskennellen.

Työ ja sen ilo on osa ihmisarvoamme. Ei anneta sitä pois. Itse haluan työskannellä ihmisten, tämän yrityksen ja näiden tuotteiden parissa. Se on vaikeaa, koska vastuuta ei ota kukaan puolestamme. Vapaus, joka annetaan tai saavutetaan, tuo aina velvollisuuksia ja vastuita, jotka otetaan vapaudesta ja ilosta ymmärtäen otetaan kannettavaksi. Ne ovat yhteistyön ja oman työn kantamisen vastuita.

 

Omassa vapaudessa, liikkeessä ja toiminnassa.

 

Timo

Write a comment

Comments: 0

Tarinoita elämästä


Jaa tämä sivusto:

Seuraa Facebookissa